Ulaani tarkoittaa keihäillä varustettuja ratsumiehiä, jotka muodostivat niin sanotun kevyen ratsuväen. Keihäs ei tokikaan ollut heidän ainoa hyökkäysaseensa, vaan toissijaisena aseena he käyttivät kevyen ratsuväen sapelia. Puola oli ensimmäinen maa, joka asetti ulaanijoukkoja 1500-luvulla. Tämän jälkeen Euroopan muut maat seurasivat esimerkkiä ja lanseerasipa Venäjäkin oman ulaanirykmenttinsä. Tämä nimitys tulee alun perin sanasta oglan, joka tarkoittaa rohkeaa soturia.
Ulaani ja niiden alkuperä
Peitsiä ja seipäitä on käytetty eurooppalaisissa ratsuväessä aina keskiajalta lähtien, mutta keihäät otettiin käyttöön vasta 1700-luvulla Puolan toimesta. Silloin todettiin, että keihäin varustetut ratsumiehet ovat nopeampia kuin niin sanottu raskas ratsuväki. Puolalaiset joutuivat aikoinaan taistelemaan tataareja vastaan, jotka olivat varustautuneet keihäin ja tästä puolalaiset saivatkin idean keihäiden käytöstä. Ratsukeihäsmiehet saavuttivat pian suuren maineen ja perinne levisi muihinkin maihin.
Ulaanin tärkeimmät primitiiviaseet olivat keihäs ja sapeli. Keihäät olivat niin kevyitä, etteivät ne hidastaneet ratsuväen menoa ja näin ollen he pystyivät hyökkäämään vihollisen kimppuun suurella nopeudella. Keihäänkärki oli useimmiten tehty luusta tai puusta ja rautakaudella raudasta. Jos sattui käymään niin huonosti, että keihäs katkesi, oli heillä mukanaan sapeli.
Keihäiden käyttö Suomessa
Suomesta keihäitä on löydetty runsaasti rautakautisilta asuinpaikoilta, linnoituksilta ja hautauksista. Tämän tiedon varjolla on tutkittu, että keihäät olivat myös Suomessa suuressa käytössä. Esimerkiksi Raaseporin linnaan oli tilattu yli tuhat keihästä 1500-luvulla historiallisten lähteiden mukaan. Niiden käyttö kuitenkin loppui lähes kokonaan tuliaseiden tultua suosituiksi.